Instagram

maanantai 5. lokakuuta 2015

BiliBali-hommia

Matkan sisällä toinen matka. Kokolailla siltä tuntui, kun torstai-aamuna heräsin jo kodilta tuntuvassa Shangri-La:ssa. Aamiaista nautittuani oli vuorossa autoajelu lentäkentälle ja kokemaan Malaysia Airlines. Tästä One World -jäsenestä ei minulla ollut aiempia kokemuksia, joten pelottomasti kyytiin ja kohti Balin Denpasaria Kuala Lumpurin kautta.


Qatarin jälkeen arvokkaasti ikääntynyt Boeing 737 -lentokone ei tuntunut alkuun lainkaan hohdokkaalta. Koska en ole käynyt Malesiassa en tiedä kuinka epäsiistiä porukkaa tämä sakki luontaisesti on, mutta joka paikka tässä koneessa oli vuorattu tummalla tomulla, jota oli kertynyt erikoisen paljon hattuhyllyihin, seinäpaneeleihin ja istuinten käsinojiin. Onni oli että heti koneeseen päästyäni sain käteeni kuuman pyyhkeen, joten sillä oli helppo viimeistellä paikallisen siivoojan jäljet. Tilaa eturivin matkustajille oli varattu kyllä valtvasti, mutta istuin jossa on vain enmmän pehmustetta ei oikein tarjoa kummoista matkustusmukavuutta.


Kuten Aasiassa matkustaneet tietävät on juomatuntemus täällä painottunut hieman eritavoin kuin Euroopassa ja siksipä täällä voi saada hyvinkin lämmintä valkoviiniä ja erittäin kylmää punaviiniä koolerissa. Tällä kertaa suupieleni sai hymyyn lentokonepäivällisen päätteeksi tilaamani XO-konjakki, joka sujuvasti tarjoiltiin minulle jäiden sekä sitruunaviipaleen kanssa ja vieläpä pitkästä lasista!


Ruoka oli syötävää ja sitä toden totta oli riittävästi. Lento Bangkokista Kuala Lumpuriin kestää suurin piirtein saman verrain kuin lento Helsingistä Rovaniemelle ja tämän lennon aikana eteen tuli kolmen ruokalajin tarjotin. Lennon vielä maassa ollessa sai pääruoan valita kolmesta vaihtoehdosta ja ruokajuomaksi tilattu valkoviini tuli sivupöydälle heti laskutelineiden irrottua kiitotiestä.


Törppöjä ihmisiä on kaikkialla maailmassa, mutta erityisen paljon niitä löytyi Kuala Lumpurin business -loungesta, joten kentällä notkuminen ei päässyt muodostumaan mitenkään nautittavaksi.


Olin tarkoituksella valinnut auringonpalvontaa varten resortin Nusa Duan -resotti-alueelta. Paikka ei pettänyt, mutta ei myöskään yllättänyt. The Luxury Collection Laguna oli juuri sellainen kuin odotinkin. Allas-alue, joka kiemurteli hotellin sisäpihalla, täyttäen kaikki väliköt ja sopet jotka olivat jääneet vapaiksi ravintoloilta ja baareilta. Ranta oli kaikin puolin mukava. Aurinkoa riitti siniseltä taivaalta ja jopa uusi vesikamera pääsi tositoimiin.


Enne paluuta oli vielä pyörähdettävä Seminyakissa, jossa moninasiet pienet kujat, baarit ja ravintolat täyttävät rantakadut. Alueen infrastruuktuuri saisi varmasti Helsingin julkisivulautakunnan jäseniltä tulemaan savun korvista.

Rakkautemme Malaysia Airlinesin kanssa sai kolhun heidän peruttuaan paluulentoni, jonka vuoksi Balin matkani supistui melkein puoleen suunnitellusta.


torstai 1. lokakuuta 2015

Tutut kasvot ja risteily horisonttiin

Bangkokin Shangri-La -hotelli on ollut tukikohtani jo useiden vuosien ajan. Löytö on alun perin ystävieni ja olemmekin viettäneet täällä monta unohtumatonta hetkeä vuosien varrella. Kyseinen hotelli on siitäkin erinomainen, että siellä ei juuri vilise suomalaisia. Kokemusta on esim. joen toisella rannalla sijaitsevasta Millenium Hilton -hotellista, mutta ellei ole kiinnostunut hissimatkansa aikana kuulemaan suomalaisten lentoemäntien jalkahierontakokemuksia, tai etsimään aurinkoista läikkää varjoisalta uima-altaalta ei paikka tarjoa kovinkaan paljoa.

Olen vannoutunut hotellikuljetusten kannattaja. Tilaan auton noutamaan minut kentältä kadesta syystä, ensikin siksi, että jollain pirulla sieltä on hotellille päästävä ja harvoin haluaa viettää aikaa matkalla hotellille enempää kun on tarpeen, toiseksi siksi, että kaikki valmistelut saapumistani varten on aloitettu jo kun nousen autoon. Saavuttuani hotelliin on minua jo joku vastassa, vie minut huoneeseeni, rullaa luottokorttini ja passini sulavasti esitellessään huonetta ja AWOT, olen valmis poolille.


On myös mukavaa palata hotelliin, jossa minut jo tunnetaan. Poolilla hymyilee tuttu mies, joka tervehtii iloisesti ja kysyy: "Welcome back Mr, where are your friends?"



Allasalue on muutenkin vertaansa vailla.

Koska yksin matkustaessa tarvitsee ehkä hieman enenmmän ohjelmoitua tekemistä, kuin ystävien kanss, olin varannut itselleni Horizon Cruise -illallisristeilyn. Risteily lähtee joka ilta hotellin omalta laiturilta ja kulkee jokea pitkin noin 1,5h ajan. Kokemus oli ihan hauska, mutta ei siinämäärin erikoinen, että lähtisin uudeleen. Seisovailllalispöytä oli kyllä sangen riittävä, muttei sekään tarjonnut hotellin tasoisia makuelämyksiä.




Vaikka syntymäpäiväni oli ollut jo syyskuun puolivälissä oli syntymäpäivä-koodilla tehty varaus poikinut myös yllätyksen sekä huoneeseen, että tälle risteilylle. Yksin ollessa on tällaisten huomionosoitusten vastaanottaminen ehkä hieman kiusallista, ympärillä koko tarjoiluhenkilökunta laulaa "haaapipööttei...", joten muuta en keksinyt kuin laulaa mukana.


Bangkokissa on jännää se, että hyvää thai-ruokaa saa melkein mistä vaan. Jopa homobaaritsa, jonka terassilla illastin keskiviikkona. 



Nyt on laukku taas pakattu, seuraavaksi Bali!




sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kohti idän ihmeitä

Lähtöselvitys oli sekin kokemus... Ei voi kun ihmetellä millaisin keinoin tämä kaikki on saatu aikaan, mutta hiljaiseksi vetää. Saavuttuani business-luokan lähtöselvitysjonoon tuli heti tiskin takaa leidi, joka esittäytyi lähtöselvityksen superviosriksi ja pahoitteli sitä, että koska business-luokka on tänään aivan täynnä on lähtöselvityksessä heiman ruuhkaa. (Oikeasti edessäni oli yksi pariskunta ja yksi miesmatkustaja tekemässä lähtöselvitystään.) Tämä leidi onnistui myös esittämään aidoksi tulkittavaa kiinnostustaan matkasuunnitelmiani kohtaan ja hetken juteltuamme olikin jo minun vuoroni.


Tukholman "Arlanda Lounge":sta ei voi kehuja antaa. "Ihan perus". Tarjolla viiniä, skumppaa ja muutamia salaatteja, mutta tarkoituskin selvisi astuttuani koneeseen.



Siitä se alkoi. Rakkaus! Tultuani sisään en itse koskenut mihinkään. Minut istutettiin historaini mukavimpaan lentokonetuoliin. Ja ei, eteeni ei tuotu lentoyhtiön vakio champagnea, vaan minulta kysyttiin mitä haluaisin juoda ennen lähtöä! Ja mikä hienointa, miehistöllä oli aikaa minulle. Kukaan ei näyttänyt kiirettään ja silti kaikki sujui. En voi kuin ihmetellä taituruutta jolla tämä miehitsö hommaansa hoiti. Ennen nousua heillä oli vielä aikaa tiedustella haluaisinko syödä jotain listan alku- tai pääruoista heti nousun jälkeen. Jopa istuimeni toiminnot käytiin läpi kohta kohdalta kanssani.


Nousun jälkeen jatkoin champagnella ja päätin tilata ruokaa vasta myöhemmin. Mahdollisuus tilata ruokaa matkustajan oman aikataulun mukaan on puhdasta luksusta. Nautin kesäkurpitsapiirasta, pidin tauon, tilasin juustoja sekä portviiniä ja kirjoittaessani tätä otin vielä lasillisen punaviiniä ja sienikeiton.



Kaikki ruoista olivat taivaallisia!



Huomenta loma!

Oh, aurinkoinen Tukholma! Sunnuntai oli kerrassaan uskomattoman kaunis syksyinen päivä Tukholmassa. Nukuin minkä jaksoin, kävin aamiaisella ja valuin ulos laivasta ennen puoltapäivää. Gärdetin metroasemalta T-centraaleniin ja pieni kävely läheiseen Clarion hotellin Selma SPA:han. Kiitos tästä vinkistä kuuluu ystävälleni Carolille, sillä ilman häntä en ikinä olisi keksinyt näin mukavaa puuhaa Tukholmassa olon ajaksi.


Käynti oli kerrassan oivallinen, sillä kuntosali eilisen pitkän illalisen jälkeen oli tarpeen. Alkulämmittely, vapina-lankut ja pari käsipainoa teki hyvää. Kuten arvata saattaa eivät ruotsalaiset vieläkään osaa saunaa rakentaa, lauteet olivat jalattomille ja kokoa löyöyhuoneessa oli kahden autotallin verran. Oli siellä varmasti joku löylyä joskus heittänyt, mutta kuivista lauteista päätellen, ei ihan äsken. No nyt tuli viskottua ja pieni kosteutus hytti-yön jälkeen oli tarpeen. Niin ja rouvat löysi ulos heti ekojen löylyjen jälkeen.


Ulkoallas joka on ympäri vuoden auki, on mielestäni suomalaisten hotelliemme suurimpia puutteita. Täältä sellainen löytyy, sillä ruotsalaiset eivät pelästy kylmästä ja kun vesi on lämmintä voisi tuossa altaassa köllötellä vaikka paukkupakkasella. Suomessa on ihan varmasti joku laki ja asetus joka tänkin kieltää. ...ihan varmasti on vaarallista.


Arlanda Express keskustasta lentoasemalle, on sekin perin kätevä, eikä pysähtele, ei edes Pasilassa.
 

lauantai 26. syyskuuta 2015

Helsinki - Tukholma - Doha - Bangkok

Ja matkaan! Ensimmäinen etappi tällä matkallani on Tukholma, jonne matkustan työmatkani vuoksi laivalla, varsinainen loma alkaa siis vasta sieltä.

Alkuperäinen tarkoitus oli matkustaa Bangkokkiin ystäväni kanssa ja olin varautunut toimimaan hänelle oppaana Siiamin ihmeisiin. Matkasuunnitelmien muututtua olen matkalla maailmalle yksin. Alkujärkytyksestä toivuttuani olen jopa innoissani uudesta tavasta matkustaa. Bangkokin lisäksi on matkasuunnitelmissani nyt myös auringonottoa Balilla.

Qatarilainen Qatar Airways ei lennä Helsinkiin, joten päästäkseni tämän One World -allianssiin pari vuotta sitten liittyneen lentoyhtiön kyytiin on matkustettava ensin Tukholmaan. Lentoyhtiö on niittänyt mainetta mm. 2015 Skytraxin vuoden parhaana  lentoyhtiönä. Koska lentomatka on minulle aina osa lomaa, odotan tätä matkaa erityisellä innolla.


perjantai 25. syyskuuta 2015

"T-1 day and counting"

Pakkaaminen on paljon mukavampaa kuin laukkuen purkaminen. Kotiin palatessa laukku on täynnä likaisia vaatteita enemmän tai vähemmän epäjärjestyksessä, mutta ennen matkaa on joskus jopa mukava miettiä mitä vaatteita tarvitsee ja mikä riepu sopii minkäkin päivänä.


Oma Rimowani on mennyt kerran pallon ympäri ja lentänyt varmasti enemmän kuin toisen mokoman erilaisilla loma ja työmatkoilla. Lukuisista lentomaileista huolimatta se on sangen toimiva kapistus ja sen sisälmyksiin mahtuu yhtä ja toista tarpeellista. Älkääpä ystävät siis ostelko mitä tahansa laukkuja! Niinpä nytkin kannen napsahtaessa kiinni, on laukussa kaikki tarpeellinen. ..toivottvasti ;)

lauantai 5. syyskuuta 2015

Matkablogi?

Blogin kirjoitus on aina mielestäni ollut ympäristöaktiivien, käsityö- tai leivontataistoisten etuoikeus. Moista kokeilua en vuosi sitten tullut edes ajatelleeksi, kunnes nyt, ystävien painostuksesta päätin kokeilla. Mitään takeita en anna siitä että tämä kokeilu jatkuu kovin pitkään mutta kiitos kun luet.

Kantavana teemana toimii tasomatkustaminen, kuten itse sitä kutsun. Lentomatkat ovat minulle osa lomaa ja satsaan niihin ehkä hieman muita enemmän. Ehkäpä tämä kurkistus antaa sinulle uuden kimmokeen erilaiseen matkustamiseen.

Varmaa on, että tämän blogin kirjottaminen saattaa ratkaisevasti vähentää työkavereideni tuskastuttavaa kuuntelutaakkaa matkojeni yksityiskohdista.   ...eikäkun nyt mä tajusin miksi ne suositteli tän blogin perustamista. :)

Mukavia lukuhetkiä!